keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Onko päiväsi Orgasmi vai Paskaläjä?



Tiesitkö että voit ihan itse vaikuttaa siihen millainen päiväsi tulee olemaan?

Tietenkin tiesit eli olet hyvällä tiellä.

Olen itselläni testaillut erilaisia metodeja päivän työnkuluksi joista esittelen nyt kaksi aikalailla toisistaan poikkeavaa päivää.

Paskaläjä-päivä

Aamulla kun herään joko luonnollisesti tai teknisesti niin raotan kenties silmiäni ja käännän kylkeäni.
Yritän kaikilla keinoilla päästä takaisin lepovaiheeseen ja siitä uudestaan uneen.
Pitkän veltostelun jälkeen kampean itseni lähes väkisin ylös ja tallustelen vessaan tekemään aamuvirtsan tai jopa läjän.
Manailen että kello on vasta viisvaille kymmenen, huh huh!

Tämän jälkeen tekemiset eivät vaikuta kovinkaan ratkaisevasti päivän menuun vaan olen ladannut itseeni Paskaläjä-moodin.
Päivä on harvoin kovinkaan miellyttävä.
Syitä tämmöiselle päivälle on mm. huonosti nukuttu yö, väärä ruokavalio, liikunnan puute/liika yms stressitekijät.

Orgasmi-päivä

Silmät aukaistuani räväytän ne täysin auki ja samalla aukaisen suuni sekä venyttelen kasvolihaksiani.
-Nousen mahdollisimman nopeasti jalkeille tehden muutamia "täyteen mittaan"-venytyksiä.
-Poistan yön aikana kertyneet vihakomponentit puristamalla käteni nyrkkiin sekä "äännähdän" vatsanpohjasta tulevalla kevyellä karjaisulla.
-Lähdevesi-sitruuna-suola aamujuomaa 3-5dl.
-Vessassa käynti jossa lisäksi rohdinpellavapyyhkeellä kuivahieronta vartalolle, nenäkannutus, kasvojen pesu ja hieronta, kielenpuhdistus.
-Aamurasvat (Udo´s Oil, kalaöljy, astaksantiini, d-vitamiini, kookosöljy)
-Lähdevettä
-Kevyt aamujumppa eli kahvakuula ja trampoliini sekä lyhyt venyttely.
-RumbleRoller-rullaus alavartalolle ja selälle.
-Kylmäkäsittely (kylmä suihku/lumihankipyörintä/avantouinti).
-Aamupala (kananmuna/marjasmoothie/rasva-mate-tee/hedelmät)

Tästä eteenpäin päivä onkin yhtä orgasmia ja päivästä tulee mitä miellyttävin.

Extra:
Parasta on kenties kuitenkin rakkaasi kanssa hellän raju rakastelu heti aamusta.
Upea hetki tulla auringonnousun aikaan!


torstai 20. helmikuuta 2014

Uskomuslääketiede arveluttaa




Nykyisin on hauska sivusta seurata kuinka tuo uskomuslääketiede yrittää taistella olemmassa olostaan.
Yritetään mollata asiaa jos toistakin sekä huutaa oman toiminnan hyvyyteen.
Tiedettä ylistetään ymmärtämättä edes mitä tiede on.
Kaikella on tietenkin tarkoituksensa ja kaikesta löytyyy yleensä hyvääkin.

Otetaanpa esimerkki :
Minulla on huono olo ja tunnen itseni todella kipeäksi ja menen sitten uskomuslääkärin vastaanotolle.
(uskomuslääkäri on opiskellut lääketieteen saloja useita vuosia suuren ja mahtavan lääketeollisuuden tuella)
Uskomuslääkäri tutkii minut ja määrää verikokeeseen/vast.
Tulokset saatuaan hän valkoisessa takissaan tutkii tuloksiani ja toteaa että sinulla on syöpä sekä katsoo suoraan silmiini.
Ihmettelen miksi hän jättää asia "kesken" ja kysyn että mitä siinä toljotat?
Hänpä vastaa että halusin nähdä reaktiosi.
Nyt tuo uskomuslääkäri teki sen mihin hänet on koulutettu eli uskomukseen.
Nyt minun pitää sitten uskoa että minussa on syöpä.
Uskomuslääkäri jatkaa uskomukseni vahvistamista toteamalla että kyseessä on ärhäkkä laajasti levinnyt syöpä ja sinulla on noin kolme kuukautta elinaikaa jäljellä.
Pian aloitamme rankat lääke ym hoidot.
Minun uskoni tuohon uskomuslääkäriin on vahva ja uskon että kuolen pian joten voin lopettaa täysin itseparannusmenetelmäni.

Vaihtoehto:
Menen uskomuslääkärin vastaanotolle joka haastattelee minua ja kyselee elintavoistani sekä tietenkin tekee erilaisia kokeita.
(uskomuslääkäri on opiskellut ihmiskehon toimintaa ja sen luonnollista parantumista)
Tutkimustulokset saatuaan uskomuslääkäri katsoo silmiini ja toteaa että kehoni on pahasti epätasapainossa ja nyt sinun on tehtävä elämäntavassasi hyvin suuria muutoksia.
Koska kyse on epätasapainosta niin kehon saaminen balanssiin toteutetaan ruokavaliolla, vitamiineillä, yrttilääkinnällä, liikunnalla, hieronnalla ym luontaisilla hoidoilla.
Hoito on aluksi rankkaa ja saattaa kestää kolmesta kuukaudesta vuosiin jonka jälkeen olet oppinut pitämään huolta kehostasi etkä sairastu enää ikinä.
Minä uskon vahvasti tuohon uskomuslääkäriin ja alan uskoa omaan kehooni ja rakastamaan sitä.

 Ensimmäinen esimerkki maksaa ison pinon rahaa josta onneksi tämä meidän hyvinvointiyhteiskunta maksaa suurimman osan....kallista.
Toinen esimerkki maksaa ison pinon rahaa jonka yleensä potilas maksaa itse...kallista.

Yhteenvetona voisin todeta että miksi näitä ei voitais jotenkin yhdistää ja olen varma että tehoton hoitomuoto menettää jossakin vaiheessa merkityksensä......siihen en ota kantaa kumpi se on!

"tekstissä olevat henkilöt ja taudit ovat tekaistuja tätä juttua varten"

torstai 17. lokakuuta 2013

Viikon ruokailu






Laitanpa tähän alle ruoka-ainekset joita on tullut tässä viikon sisällä nautittua.
Tietenkin tämä ei ole täydellinen koska hyvin pieniä määriä jotakin aineosia saattaa mennä mukaan ..

Jokapäivä nautin aamudrinksun ja öljypaukun.
Drinksussa on:
Msm-yrttiseos(mucuna-brahmi-amla-ashwagandha-gokshura)-c-vitamiini-sitruuna-muutama tinktuura-shilajit-green coffee bean-omenaviinietikka-seos(l-arginiini-citrulliini-gaba-niasiini-marjajauhe)-pakuri
Öljyt:
Kalaöljy, astaxsantiini, d-vitamiini, kookosöljy

Lähdevesi
Haukkalan lähteen täydellisen elävä vesi.

Maanantai:
-Tuoremehu: Mangoldi, kesäkurpitsa, persilja, inkivääri, nauris, satsumas
-pistaasipähkinät
-flunssantappajaa pakurijuomalla+tyrnimehua
-raakasuklaata
-mustikka- mansikka-hunaja-kookosöljy-satsumas-aroniasmoothie
-mehiläisen siitepöly ja perga
-vuohenjuusto
-kurpitsan- ja auringonkukansiemeniä
-suppilovahverosipulikermakastike
-mantelia ja kaakaopapuja
-yrttiteetä
-pakurijuomaa

Tiistai:
- villiyrttihapate(nokkonen-vuohenputki-maitohorsma-voikukka) ...suolisto saa hienon merkin aloittaa päivän työskentelyn jotta voin nauttia päivästä.
-Golden Milk ( klikkaa tästä ohje )
-raakasuklaa
-porkkana-lanttu-punajuurihapate
-Villiriisi-seesaminsiemen-unikonsiemen liotettuna yön yli.
  Mausteina Herbamare-kurkuma-mustapippuri-oliiviöljy-kookosöljy.

-hirvenlihahampurilainen 
-kurpitsan- ja auringonkukansiemeniä sitruuna-kookosöljy-siitepöly-hunajakastikkeessa
-pakurijuomaa
-turkkilainen jugurtti mustikalla ja hunajalla

Keskiviikko: 
-mustikkasmoothie
-lehtikaali-kurkuma-mustapippuri-omenainkivääri tahna
-muutama kotimainen omena
-mangoldi-porkkanamuhennos
-kurpitsan- ja auringonkukansiemeniä sitruuna-hunajakastikkeessa
-väinönputkenjuuri-inkivääri-hunajaseos
-pakurijuomaa
-turkkilainen jugurtti luomumansikoilla 
-raakasuklaa lääkinnällisillä sienillä

Torstai:
 -pätkäpaasto eli aamupaukkujen jälkeen 6h syömättä/juomatta
-smoothie (seesaminsiemen-unikonsiemen-chia-auringonkukansiemen-kurpitsansiemen-pakuri-hunaja-gelatiini-kookosöljy)
-omenoita
-hamppuöljyseos
-pähkinöitä
-raakasuklaa

Perjantai:
-Porkkana-lehtikaali-inkivääri-sitruunapuristemehu
-Omenoita
-Yrtti-iisotee

-romainesalaatti-vuonankaali-kurpitsan ja auringonkukansiemensalaatti oliiviöljyllä
-brownie, suklaavohvelipaloja, parapähkinöitä, gojimarjoja
-mokkasuklaapalloja
-yrttiteetä

maanantai 7. lokakuuta 2013

Kuinka minusta tuli impotentti



Miehen osa:
-ei ole helppoa jos on impotentti
(Yhdyntään kyvytöntä miestä kutsutaan impotentiksi. Impotenssin vastakohta on potenssi eli yhdyntäkyky.)

Seuraavassa kerron muutamia juttuja joilla sain tehtyä itsestäni impotentin.
Jutun kaikki tieteelliset ilmaisut on nyt käytetty joten saatat jopa ymmärtää asiasta jotakin.

Mies on eläin jonka tehtävänä on yhtyä naaras ja tämä ei vaadi muuta kuin yhdyntäkyvyn.

Kuinka onnistuin menettämään kykyni?
 Alle kolmekymppisenä liikuin ja urheilin paljon joka yllättäen piti minut siitoskykyisenä.
Sitten alkoi hyvin pimeä aika elämässäni....tein elämästäni helkutin helpon.
-lopetin liikunnan lähes täysin eli menin siitä mistä aita oli matalin.
-säästin kaupassa eli ostin halvinta ja kenties huonointa ruokaa.
-keksiä ja pullaa kului kohtalaisesti.
-suosikkijuomani oli ilmainen viina mutta hätätapauksessa jouduin useasti siitä maksamaan.
-olutta alkoi kulumaan reippaasti.
-tein omaa viiniä ja olutta joten pystyin samalla rahamäärällä nauttimaan ainakin tuplasti enemmän.
-aloin herkuttelemaan lenkkimakkaralla.
-söin halpoja juustoja kilotolkulla.
-ruisleipää hupeni juustojen ja rasvattoman maidon kera tolkuttomasti.
-istuin, makasin, katsoin telkkua ja piereskelin.
-painoni siinä sivussa nousi upeaan kilomäärään, sata.
-pystykusella käydessäni en nähnyt muuta kuin kusikaaren.

Sitten se iski kuin salama taivaalta.
Luontoäidin antama yhdyntäkyky oli mennyt.
Menin lääkäriin ja sain reseptin käyttää v-merkkistä lääkettä.
Nuukana miehenä minua suunnattomasti vitutti maksaa neljästä pilleristä useitä kymppejä.
Aloin tutkimaan mikä on tuon lääkkeen vaikutusmekanismi ja holaa siellähän se oli...laajentaa verisuonia peniksessä.
Yksinkertaista kun ei tarvitse tehdä kuin niitä juttuja jotka tekee tuon asian.

Aloitin omakohtaisen hoidon koska en halunnut huutaa maailmalle ...olen impotentti JEE!

Hieman taustaa hoitoideologialle:
Koska kysymys on lantioalueesta niin ymmärsin että verenkierto lantioseudulla on saatava toimivaksi.
Mikä lantioseudun verenkierron saa toimimaan?
Tietenkin koko kropan verenkierto kun on kohillaan niin ihminen toimii tasapainossa.
Ymmärsin että minun on hoidettava itseni kokonaisuutena koska kehoni on tehty älyttömän viisaaksi ja se toimii täydellisesti kun kaikki osaset ovat huippukunnossa.

Valitettavasti loppuosa tekstistä on kaikkea muuta kuin kivaa impotenssille.

Räjäytin potin hyvin yksinkertisella metodilla:
-lopetin alkoholin käytön
-lopetin leivänsyönnin ja siinä samalla jäi juustot sekä maito.
-ymmärsin että kasvien vihreä parantaa verenkiertoa eli aloin syömään vihreää...salaatteja, kaaleja, kurkkuja
-sokeri alkoi ällöttämään joten luovuin sokerista
-olin keskivartalostani "tukossa" eli aloin kävellä jokapäivä vähintään tunnin
-join vettä joka kävelyn kanssa aiheutti eturauhasessa toimintaa
-aloin jumppaamaan ...kuntopyörä, soutulaite, crossrtainer, jumppapiiri, vatsalihastreenit eli halusin kokeilla kaikkea etsiäkseni sen oikean joka tuo nautinnon
-aloitin fillaroinnin
-löysin teemaailman ja siinä jäi kahvi pois kokonaan

Kuuden kuukauden kuluttua painoni oli pudonnut 30kg ja minusta tuli sukupuolielämän catepillari.

Tämän jälkeen minusta on tullut etsijä ja oivaltaja.
Haluan löytää vielä lisää huikeita puolia kehostani.
Olen löytänyt mm. joogan, venyttelyt, hieronnat, äänihoidot, meditointi, hengitys, vesi, huippuruoka, ihonkunto, aurinko, maadoitus, luonnollisuus.
Huikeaa elää omaa elämää ja antaa keholle mitä se todella tarvitsee!

tiistai 3. syyskuuta 2013

FUNGI-suklaa

Päivää niin että pätkähti!

Nyt on aika siirtyä suklaassa lääkinnällisten sienten osastolle.
Olen muutaman kerran tehnyt sienisuklaata ja todennut vaikutukset itselläni atmosfäärisen hulppeiksi, siksipä haluan jakaa ohjetta jos jotakuta kiinnostaa kokeilla samanmoista.

Luettelen aineosat siinä järjestyksessä jossa laitan "suklaataikinaan"...

Ensin laitan kookosöljyn vesihauteeseen notkistumaan nesteeksi johon alan lisätä
-lesitiini
-hunaja
-mausteet:  vanilja,  kaneli, suola, inkivääri, cayenne, kardemumma, minttu(mausteet oman maun mukaan, siis voi vaihdella vapaasti)

-steviauute oman mieltymyksen ja tarkoituksen mukaan


3litran astiaan aletaan mättämään kuiva-aineita....

-Mucuna+sienet, Lion´s Mane- Sanghwang- Shiitake- Cordyceps- MushRex(sekoitus)


-mesquite
-nokkonen
-CocoCeps
-tocotrienols
-hamppuproteiini
-spirulina
-viherjauhe(chocolate maustettu)

-mantelijauhe
-c-vitamiini
-maca
-maitohappobakteerit
-marjajauhe
-siitepöly
-klamath


-carobjauhe
-kaakaojauhe

-mulperi ja goji   jauhettuna
jauhaminen onnistuu parhaiten kun nuo ainekset ottaa suoraan pakastimesta

Kuiva-aineet sekoitetaan keskenään huolellisesti...

Kaadetaan sekaan öljymaustehunaja-sekoitus ....

Sekoitetaan tasaiseksi kultalusikalla...

Maistellaan..
TÄRKEÄÄ: valitse maistelupaikka huolella koska seuraukset voivat olla uskomattomat kuten kattoon hyppääminen tai vähäisten hiusten pystyynnousu.
Mikäli maku ei ole vielä täydellinen niin lisää sitä ainetta jonka tunnet puuttuvan...


Nyt jätetään suklaa "muhimaan" hetkiseksi vesihauteeseen  sekä muutamaksi päiväksi huoneenlämpöön varustettuna lapulla ÄLÄ SYÖ, koska muuten suklaa hupenee pikkumaistiaisten yhteydessä.



Nosta suklaaseos kylmäkaappiin tai annostele suklaamuotteihin.
Itse pidän seosta jääkaapissa josta tarpeenvaatiessa lohkaisen pienen siivun lusikalla...aaaah!


Tärkein mauste laitetaan vielä viimeiseksi eli siunataan suklaa omalla tyylillä käyttöön.

Elämä voi olla nautintoa ja nautinnon siitä tekee eläminen nautinnollisesti!

Vanha Sepismin sanonta: "Tiistai on hyvä päivä kuolla tai tehdä suklaata"


ps.kuvat saat isommiksi klikkaamalla kuvaa!

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Kalaöljy-testi

Aloitin vuoden alussa testaamaan itselläni kalaöljyä, koska olen lukenut kalaöljyn hyvistä vaikutuksista.

Olen viimeisen parin vuoden aikana käyttänyt hyvin paljon erilaisia kalaöljytuotteita, joita olen ostanut iHerbistä, FitnessFirstistä sekä milloin mistäkin.

Tammikuun alussa minut sai vakuuttuneeksi hyvien ystävieni suosittelema Zinzino Balance Oil.
Tällöin minulta otettiin rasvahappokoostumustesti, jonka tulokset ovat alla.


Suojaustasosi
(Rasvahappoprofiilin arvo)
71 (tavoite 95)

Suojaustasosi (rasvahappoprofiilisi arvo) kuvastaa ruokavaliosi antamaa suojaa elintapasairauksia vastaan sekä kertoo edistääkö ruokavaliosi tulehdusta vai onko se tulehdusta ehkäisevä. 
 
Omega-3 (EPA+DHA) taso
5.7%
(tavoite 10)
Rasvahappoprofiilisi kalasta peräisin olevan omega-3:n EPA:n ja DHA:n määrän tulisi olla yli 8%  kokonaisrasvahappomäärästä. Mikäli määrä putoaa alle 4%:n, keholla voi olla vaikeuksia ylläpitää normaalia solujen ja kudosten tuotantoa (homeostaasi). 
 
Omega-6 (AA)/Omega-3 (EPA) tasapaino
2.6:1
(tavoite 2:1)
Omega-6 (AA)/Omega-3 (EPA) tasapainolla ilmoitetaan “kasviperäisen” omega-6 arakinodihapon (AA) ja kalasta peräisin olevan omega-3 eikosapentaeenihapon (EPA) suhdetta koko rasvahappoprofiilissasi. 
Tämä AA/EPA-suhde kertoo ruokavaliosi kasviöljyjen ja kalaöljyjen osuuden. Liika kasviöljyperäinen omega-6-rasvahappojen määrä tekee ruokavaliostasi epätasapainoisen ja tulehdusta aiheuttavan.
 
Omega-6:n (AA) ja omega-3:n (EPA) yli 9:1 suhteesta johtuva kontrolloimaton tulehdustila saattaa kehosi “tulenomaiseen tilaan” kun taas kontrolloitu tulehdustila tukee immuunijärjestelmää ja yleistä terveydentilaa.
 
Omega-6 (AA)/Omega-3 (EPA) tasapainon tulee olla alle 3:1, jotta se voi auttaa kontrolloimaan tulehdustilaa kehossa. Tämä pätee niin kauan kuin sekä omega-6 arakinodihappo (AA) että kalan omega-3 (EPA) ovat normaalilla tasolla rasvahappoprofiilissasi.

 
Arakidonihapon (AA) muodostumistehokkuus
24.7%
(tavoite yli 30)
Arakidonihapon (AA) muodostumistehokkuuden tulisi olla yli 30% (vihreä alue, ruokavaliotavoite), jotta kehosi saisi riittävästi omega-6 arakidonihappoa (AA).
 
Solukalvon juoksevuusindeksi
7.3:1
(tavoite 2:1)
Solukalvon juoksevuusindeksi kertoo kuinka tehokkaasti solusi ovat vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa.
 
Henkise
n vahvuuden indeksi
1:1
(tavoite 1:1 tai alle)
Henkisen vahvuuden indeksi (eng. Mental strength Index) kuvastaa mielialan ja tajunnan tasoa.

Eli vielä rasvaprofiilissa oli petraamisen varaa, joskin olin erinomaisen onnellinen Omega6/Omega3-tasapainosta.
Sain numeroarvon sille että olen viimeisten vuosien ajan ollut terveenä.

Tilasin siis itselleni 15 pulloa Balance Oilia ja aloin ottamaan 10-12ml päivittäin.
Yllättävää kyllä mielialani alkoi heti ensimmäisen viikon jälkeen ikäänkuin kirkastua.
Ruokailutottumuksiani en muuttanut ainakaan parempaan suuntaan, koska painoni lisääntyi muutaman kilon (liikun talvella vähemmän).


Kolmen kuukauden kuluttua otin itse uuden testin, jonka tulokset alla.



Suojaustasosi
(Rasvahappoprofiilin arvo)
95 (OK)
       
Omega-3 (EPA+DHA) taso
7.7%(oikea suunta)
       
Omega-6 (AA)/Omega-3 (EPA) tasapaino
2.3:
(OK)     
  
Arakidonihapon (AA) muodostumistehokkuus
34.6%
(OK)
       
Solukalvon juoksevuusineksi
5.3:1
(oikea suunta)        

Henkisen vahvuuden indeksi
0.9:1
(OK)

Testaus siis jatkuu mutta nyt tiedän olevani oikealla tiellä...seuraava testi vuoden päästä.




Hieman taustatietoa:
Nopeat ja laajat ruokavalion muutokset, jotka ovat tapahtuneet viimeisten 100-150 vuoden aikana, ovat uusi ilmiö ihmisen evoluution historiassa ja niillä on ollut dramaattinen vaikutus rasvahappojen ja flavonoidien saantiimme. Valmisateriat ja jalostetut elintarvikkeet ovat kääntäneet ruokavalion pois kalaöljyn omega-3:sta kohti kasviöljyjen omega-6:tta (+46%), lisänneet tyydyttyneitä rasvahappoja lihassa (+36%) ja lisänneet valtavasti tyhjiä kaloreita sokerin ja tärkkelyksen myötä (+35%). Samalla olemme vähentäneet pitkäkestoisten hiilihydraattien ja kuidun saantia (-38%). Tuoreiden vihannesten saanti on vähentynyt (-24%).

























torstai 21. helmikuuta 2013

Opin seisomaan käsilläni tunnissa!

Kevät alkaa kolkutella ihmiskehon syövereissä....

Mitä tapahtuu ihmiskehossa?
-kaikki talven aikana kertyneet kaoottiset kuonat alkavat poistua kehosta
-kuonanpoisto tekee ihmispolon "kipeäksi"

NYT!

Nyt on aika ymmärtää D-vitamiinin tärkeys!
D-vitamiini on oikeastaan hormoni joka säätelee kehosi terveyttä eli toisinsanoen OHJAA nauttimasi terveelliset ravinteet juuri oikeaan kohtaan kehossasi.

Mitä kannattaa syödä päivittäin?

Aurinko on muuten luonnollinen D-vitamiinin lähde mutta kun se ei tällä leveysasteella vaan yksinkertaisesti riitä...
Mie syön vähintään 125 mikrog päivittäin läpi vuoden..